Tukholmassa tänä keväänä pelattavien jääkiekon MM-kisojen yhteydessä tullaan muistelemaan 30 vuoden takaisia tapahtumia, kun Suomi 1995 voitti MM-finaalissa Ruotsin 4-1 ja saavutti ensimmäisen MM-kultansa.

Ruotsi koki tuolloin toisenkin nöyryytyksen. Suomalaiset ryöväsivät mestaruusjuhliinsa Ruotsin kisabiisin, jonka nimi oli Den Glider In. Sitä soitettiin suomalaisessa yöelämässä 30 vuotta sitten antaumuksella.

Nyt 30 vuotta myöhemmin Den Glider In on herätetty Ruotsissa henkiin. Kappale on MM-kisojen kunniaksi levytetty uusiksi.  

Uuden version esittää duo Zudd & Lee, oikeilta nimiltään Peter Karlsson & Fredrik Holmberg. Uusi versio kuulostaa vahvasti 2020-luvulta eikä köyhän miehen pubirockilta, jota 1990-luvun lätkäbiisit vahvasti edustivat.

Uuden Den Glider In-biisin voi kuunnella tästä: