Dallas Starsin ja Leijonien tähti Roope Hintz järjesti jälleen hyväntekeväisyystapahtuman Pirkkalassa.
Tänä vuonna tapahtuman avulla kerättiin 113 720 euroa Iceheartsille.
– Tänä vuonna varat ohjataan Iceheartsille, joka tekee hienoa työtä esimerkiksi lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisyn eteen ja rohkaisee heitä muun muassa liikuntaharrastusten pariin. Liikunta ja urheilu on monella tapaa tärkeää lapsille ja nuorille, mullakin iso osa kavereista tulivat aikanaan urheilusta, Hintz kertoi Iltalehdelle.
Kyseessä oli jo kolmas Hintzin järjestämä hyväntekeväisyystapahtuma. Niiden yhteenlaskettu tuotto on noussut jo yli 300 000 euroon.
– Olen tosi tyytyväinen tämän vuoden ja kaikkien kolmen tapahtuman tuottoon. Ekana vuonna, kun tätä lähdettiin yksin tekemään, niin oli vähän paineita, että miten lähtee menemään.
Hintz on tienannut NHL-urallaan jo reilut 38 miljoonaa euroa, mutta hyväntekeväisyys on hänelle tärkeä tapa käyttää asemaansa.
– Hyväntekeväisyystoiminta on minulle tärkeää. Itse olen päässyt pelaamalla sellaiseen asemaan, että pystyy näitä juttuja tekemään omalla nimellä ja tietenkin muiden avustuksella. Ei näitä ole koskaan liikaa, Hintz miettii.
Hintz valmistautuu samalla uuteen NHL-kauteen. Viime kaudella hän pelasi vain 53 ottelua takareisivamman vuoksi. Kesän harjoitteluun on tullut uusia elementtejä, sillä hän on ottanut mukaan pilateksen ja thainyrkkeilyn.
– Samat hommat ja vähän lisääkin on tehty kuin aiempina kesinä. Olen ottanut mukaan pilateksen kahdesti viikossa ja thainyrkkeilyn kerran. Pilates ei vaikuta muihin treeneihin samalla tavalla kuin vaikka jalkapuntti tai jäätreeni, kiekkoilija miettii.
Dallasin viime kausi päättyi pudotuspelien avauskierroksella, mutta Hintz uskoo joukkueen olevan jälleen valmis taistelemaan menestyksestä.
– Uskon meidän joukkueeseen, me voimme olla tulevalla kaudella siellä läntisen konferenssin keulilla, sentteri miettii.