Video: Sportivo TV

Venäjän mediassa on reagoitu voimakkaasti Euroopan maiden suunnittelemaan otteluboikottiin, jos Venäjä pääsee takaisin jääkiekon MM-kisoihin. Erityisen kovaa arvostelua saa Suomi, jota syytetään Venäjän vastaisen rintaman kokoamisesta.

Venäläismedia Championatin kirjoituksessa Euroopan valtioita kutsutaan ”pikkuvarkaiden laumaksi”. Samalla eurooppalaisten maiden esittämiä turvallisuushuolia pidetään täysin naurettavina.

Venäläismedian mukaan juuri suomalaiset käynnistivät keskustelun otteluboikotista.

– Koko tämä sirkus sai alkunsa maantieteellisistä naapureistamme suomalaisista, jotka ryhtyivät heti kokoamaan Venäjän vastaista liittoumaa ja avoimesti yllyttämään muita otteluboikottiin. Sivistyneessä yhteiskunnassa tällaista kutsutaan yllyttämiseksi, Championat kirjoitti.

Venäjän mediassa eurooppalaisten maiden linja nähdään siis provokaationa.

Venäjän mahdollinen paluu kansainväliseen jääkiekkoon on herättänyt vastustusta useissa Euroopan maissa. Osa maista on ilmoittanut, ettei se aio pelata Venäjää vastaan, jos maa osallistuu tuleviin MM-kisoihin.