Video: Sportivo TV

Ruotsin naisten maajoukkueen päävalmentaja Erika Holst ei ymmärrä Kansainvälisen urheilun oikeustuomioistuimen CAS:n päätöstä, joka mahdollistaa Venäjän osallistumisen naisten MM-kisoihin vuonna 2027.

– Olen todella pettynyt tähän päätökseen, Holst harmitteli.

Ruotsalaisvalmentaja kuitenkin korosti, ettei joukkue halua vielä käyttää energiaansa ensi vuoden turnauksen mahdollisiin ongelmiin. Ruotsin katseet ovat tällä hetkellä käynnissä olevissa MM-valmisteluissa ja ensi viikolla alkavissa kisoissa, joihin Venäjä ei osallistu.

– Jos Venäjä pelaa meidän kanssamme, se tapahtuu vasta vuoden päästä. Meillä on siis hyvin aikaa pohtia asiaa. Juuri nyt keskitymme vain näihin MM-kisoihin, Holst totesi.

Myöskään Ruotsin pelaajat eivät ole tyytyväisiä ratkaisuun. Lova Blom kertoi monien olevan pettyneitä ja muistutti, että myös Ruotsin jääkiekkoliitto on ilmaissut tyytymättömyytensä.

Blomilta kysyttiin, voisiko Ruotsi harkita ensi vuoden MM-kisojen boikotoimista, jota on mediassa pidetty yhtenä vaihtoehtona. Pelaaja muistutti, että paljon voi tapahtua vuoden aikana, ja lopullinen päätös kuuluu jääkiekkoliitolle.