Tanskan ja Yhdysvaltojen suhteet ovat kiristyneet viime kuukausina erityisesti presidentti Donald Trumpin Grönlantia koskevien lausuntojen vuoksi. Trump on toistuvasti vihjannut halustaan hankkia alue Yhdysvalloille.

Tämän lisäksi myös varapresidentti JD Vance kutsui Tanskaa huonoksi liittolaiseksi.

Tunnelma heijastui Herningissä pelattuun jääkiekon MM-kisojen otteluun, jossa Tanska kohtasi Yhdysvallat. Monien tanskalaisfanien mielestä ottelusta tuli poliittisesti latautunut.

USA vei pelin nimiinsä 5–0, mutta suuremman huomion keräsi maan kansallislaulun aikana kuultu vihellyskonsertti.

Kansanedustaja Niels Paarup-Petersenin mukaan Tanska on aina ollut Yhdysvaltojen uskollinen kumppani ja maksanut siitä kovan hinnan – esimerkiksi lähettämällä sotilaitaan USA:n tueksi sotatoimiin.

– On selvää, että tällaiset puheet suututtavat, koska emme ole ansainneet niitä, Paarup-Petersen kommentoi Expressenin mukaan.