Video: Sportivo TV

John Tortorella joutui päättyneellä NHL-kaudella kohun keskelle, kun hänen päätöksensä jättää lehdistötilaisuus väliin johti valtavaan sakkoon. Nyt kokenut valmentaja kertoo suoraan, ettei kadu ratkaisuaan.

NHL määräsi Tortorellalle 100 000 dollarin sakon ja rankaisi samalla Vegas Golden Knightsia viemällä seuralta toisen kierroksen varausvuoron. Tortorella kuitenkin pitää yhä kiinni siitä, että teki oikean päätöksen.

Kohu syntyi Vegasin pudotettua Anaheim Ducksin playoffien toisella kierroksella. Tortorellan oli määrä osallistua ottelun jälkeiseen lehdistötilaisuuteen, mutta aikataulu muuttui ja hän päätti lähteä joukkueensa mukaan bussille.

– Kyse ei ollut siitä, etten olisi halunnut mennä lehdistötilaisuuteen. Kyse oli siitä, etten halunnut pitää joukkuettani odottamassa, Tortorella kertoi.

– Minun piti tehdä päätös: odotanko Joelia (Quenneville) ja puhun medialle vai lähdenkö joukkueeni kanssa. Valitsin joukkueeni.

Tortorella korosti, ettei tilanteen taustalla ollut mitään piilotettua syytä tai haluttomuutta kohdata mediaa.

– Otan vastuun siitä päätöksestä. Se oli vain huonoa ajoitusta.

Kohu ei kuitenkaan muuttanut sitä, miten vahvasti Tortorella haluaa jatkaa valmentamista. Hän johdatti Vegasin viime kaudella yllättäen Stanley Cup -finaaleihin otettuaan joukkueen komentoonsa vain kahdeksan ottelua ennen runkosarjan loppua.

Vegas päätti silti olla jatkamatta 68-vuotiaan valmentajan sopimusta. Myös USA:n valmennustiimissä Milanon olympialaisissa toiminut Tortorella myönsi olevansa pettynyt, mutta kertoi kunnioittavansa seuran ratkaisua.

– Haluan valmentaa. Halusin valmentaa tuota joukkuetta, hän sanoi.

Pitkän uran NHL:ssä tehnyt Tortorella on yksi sarjan kokeneimmista valmentajista. Hänellä on 777 runkosarjavoittoa, mikä nostaa hänet NHL:n kaikkien aikojen voittotilastossa yhdeksänneksi.