Video: Sportivo TV

Leijonat päättää NOCCO Hockey Games-turnauksensa tänään Ruotsia vastaan, kun joukkueet kohtaavat perinteisessä isänpäivän klassikko-ottelussa. Suomen maalilla nähdään mielenkiintoinen nimi, sillä Kiekko-Espoon maalivahti Petteri Rimpinen tekee A-maajoukkuedebyyttinsä.

Suomi on aloittanut turnauksen voitokkaasti. Torstaina Leijonat kaatoi Sveitsin maalein 3–1, ja lauantaina Tshekki taipui voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 2–1.

Ottelun mielenkiintoisin suomalaisnimi on varmasti 20-vuotias Petteri Rimpinen, joka pääsee ensimmäistä kertaa torjumaan Leijonien maalilla. Kaikissa nuorisomaajoukkueissa pelannut Kiekko-Espoon maalivahti on odottanut mahdollisuuttaan päästä näyttämään osaamistaan myös A-maajoukkuetasolla.

– Tosi hyvät fiilikset. Meillä on ollut hyvä turnaus tähän mennessä ja Ruotsi-ottelustakin tulee varmasti hieno peli. Isänpäivän Suomi–Ruotsi on kuitenkin aina legendaarinen kohtaaminen.

Rimpinen kertoi myös, että maajoukkueen kokeneemmat pelaajat ovat ottaneet uudet tulokkaat erinomaisesti vastaan. Joukkueeseen mukaan pääseminen on ollut helppoa, ja ilmapiiri on tuntunut heti tutulta.

– Ihan kuin oltaisiin oltu aiemminkin yhdessä. Tähän on ollut tosi helppo hypätä mukaan. Heti on tultu juttelemaan ja otettu todella hyvin vastaan. Siitä iso kiitos kaikille.

Kahdessa ensimmäisessä ottelussa sivusta seurannut Rimpinen on ollut tyytyväinen Leijonien pelaamiseen. Hän nosti esiin erityisesti tiiviin viisikkopuolustamisen ja joukkueen hyökkäyspelaamisen. Myös ylivoima on hänen mukaansa näyttänyt hyvältä, vaikka maalinteossa ei ole vielä nähty suurta ilotulitusta.

Ruotsista Rimpinen odottaa kovaa vastustajaa. Hän kuvailee naapurimaan joukkuetta luisteluvoimaiseksi ja taitavaksi, mutta Leijonien tavoitteena on päättää turnaus voittoon.

– Todella luisteluvoimainen ja taitava joukkue. Tulee kova matsi kaikin puolin. Totta kai haluamme tosi paljon voittaa sen.

Isänpäivän ottelu on Rimpiselle erityinen myös henkilökohtaisella tasolla. Hän on aiemmin seurannut Suomi–Ruotsi-ottelua Veikkaus Arenalla katsomon puolelta, mutta tällä kertaa hän pääsee itse edustamaan Leijonia kotiyleisön edessä.

– Muisteltiin juuri ennen tänne lähtöä, että olen ollut katsomassa Suomi–Ruotsi-peliä täällä muutamia vuosia sitten. Nyt pääsee itse pelaamaan. Onhan se hieno juttu.

Rimpinen toivoo, että katsomot täyttyvät ja yleisö löytää tiensä areenalle. Hänen mukaansa Suomi–Ruotsi-otteluissa on aina tavallista enemmän latausta.

– Lätkä on parasta paikan päällä, ja nämä ovat aina legendaarisia otteluita. Siinä on aina pieni extralataus. Sen takia kannattaa tulla paikalle!

Suomen kentälliset Ruotsia vastaan:

Maalivahti: Petteri Rimpinen

1. ketju: Jere Innala – Juho Lammikko – Roby Järventie

Puolustus: Mikko Lehtonen – Axel Rindell

2. ketju: Kristian Tanus – Hannes Björninen – Markus Nurmi

Puolustus: Juuso Riikola – Oliwer Kaski

3. ketju: Janne Kuokkanen – Henrik Borgström – Iiro Pakarinen

Puolustus: Juuso Arola – Robin Salo

4. ketju: Daniel Mäkiaho – Sami Päivärinta – Eetu Päkkilä

Puolustus: Peetro Seppälä – Anttoni Honka

13. hyökkääjä: Eemil Erholtz

Varamaalivahti: Kari Piiroinen