Suomen jääkiekkomaajoukkue on aloittanut loistavalla tavalla Sveitsissä pelattavat MM-kilpailut.

Antti Pennasen valmentama miehistö on päästänyt kahteen ensimmäiseen otteluun vain kaksi maalia ja ottanut näin selkeät voitot Unkarista sekä Saksasta.

Leijonien pelaamisessa parasta on toistaiseksi ollut se, että niin sanottuja lilliputteja vastaan joukkue ei ole ollut hädässä missään kohtaa.

Pelejä on täysin eri voittaa niin, että joukkue hakkaa 40 laukausta kohti vastustajan maalivahtia eikä saa maalintekopaikkoja luotua. Suomi on taas voittanut pelit nostamalla kaasua tarvittavissa hetkissä ja tekemällä sen mikä riittää.

On täysin selvää, että Aleksander Barkovin tähdittämällä joukkueella on runsaasti kiristysvaraa jäljellä, mikä tarkoittaa sitä, että joukkue kuuluu turnauksen ylivoimaisiin mestarisuosikkeihin.

Maanantaina Leijonat kohtaa ensimmäisen kovemman haasteen, kun Yhdysvallat tulee vastaan turnauksen kolmannessa kamppailussa. Don Granaton valmentama miehistö on voittanut yhden ottelun kahdesta tässä turnauksessa, kun Iso-Britannia kaatui vahvan kolmannen erän voimin.

Yhdysvaltain ja Suomen ohella a-lohkon ykkössuosikki on Sveitsi. Tälle Granaton miehistö taipui ensimmäisessä ottelussa maalein 1-3.

Mikäli Mikael Granlundilla kisojen edetessä vahvistuva Suomi vaan jatkaa pelinsä kehittämistä, niin alkulohkon voitto pitäisi irrota puhtaalla pelillä. Tämä tarjoaa Suomelle erinomaisen mahdollisuuden välttää Kanada sekä puoli-, että välierävaiheessa, mikä tarkoittaisi unelmafinaalia kahden viikon päähän.

Leijonat on tällä hetkellä niin laadukas nippu, että MM-kullan voittaminen on realismia. Ainut haaste lienee Kanada, jolla on myös kilpailukykyinen miehistö.

Näkökulma: Nico Oksanen