
Washington päätti Montrealin kauden menemällä jatkoon voitoin 4-1. Montrealin hyvä loppukausi toi pudotuspelipaikan, mutta ensimmäistä kierrosta pitemmälle se ei riittänyt.
Montrealin putoamisen myötä teoriatasolla kolme suomalaispelaajaa voisi tulla kyseeseen tuleviin vuoden 2025 MM-kisoihin.
Kahdesta heistä voisi olla Antti Pennasen joukkueelle hyötyä. Joel Armia (kuvassa) on tasokas pelaaja, joka olisi selvä vahvistus. Oliver Kapanen on taas pelaaja, joka voi parhaimmillaan tehdä paljonkin oikeita asioita pitkässä turnauksessa.
Sen sijaan otsikoiden lempilapsi Patrik Laine olisi rasite. Pennasen kannattaa vetää ruksi nimen yli.
Olisi tietysti täysin mahdollista, että mediasta tuttu ”Paten piiska laulaisi” ylivoimilla tehokkaasti ja ottelun jälkeiset ”viiltävät kommentit” ilahduttaisivat juttunikkareita. Mutta juuri siksi ovi aukaistaisiin sirkukselle.
Jos medialle tuntui olevan pakollinen tarve kehittää ”päivän Pate” jo rapakon takaa, Ruotsissa se olisi velvollisuus. Tästä voisi syntyä häiriötekijä, kuten ilmeisesti Montrealissakin ehti jo syntyä, aikaisempienkin työpaikkojen tavoin.
Laine on varmasti hyvä pelaaja, sellainen, joita ei juuri muita ole. Mutta ainakin eri juttuja tulkiten, hän ei välttämättä ole mikään helpoin tapaus joukkueen sisällä tai ympäristölle. Tämä on vain arvelu, sillä ainakin 4 Nations Face Off -turnauksen yhteydessä käytettiin paljon mediatilaa siihen, että joukkueen muut pelaajat vakuuttelivat, miten hyvä jätkä Pate on.
No… olisi ollut aika vaikea sanoa , jos toisin olisi ollut.
Toisaalta, Pennanen voisi helpottaa median työtä seuraaviksi viikoiksi. Ei muuta kuin Pate kehiin ja Leijonat olisivat otsikoissa vielä normaaliakin enemmän. Se on sitten eri juttu, miten asia vaikuttaisi kokonaisuuteen.
Toimittajia ei tietysti Pate-vääristymästä voi syyttää. He tekevät työtään ja kirjoittavat siitä, mikä kiinnostaa ja vetää klikkejä. Patrik Laine tekee niin – kun selasi otsikot läpi torstaiaamuna, perusuutisointi oli, että ”Patrik Laineen Montreal putosi”. Laine ei pariin viimeiseen otteluun pelannut. Aiemmissa peleissä penkki kutsui. Mutta Montrealin hän oli näemmä ottanut haltuun.
Turha oli etsiä otsikoista Armian tai Kapasen nimiä, joista etenkin Armian ura Montrealissa on ollut pitkä ja merkityksellinenkin.
Joel Armia ilman muuta kisoihin, jos hän pystyy osallistumaan. Oliver Kapanen vahvaan harkintaan. Patrik Laine voi jäädä kuntouttamaan itseään, että ensi kaudella kenties niitä otsikoita saataisiin keväälläkin onnistuneista suorituksista kaukalossa.
Lasse Honkanen