Video: Sportivo TV

Yhdysvaltain naisten jääkiekkomaajoukkue joutuu tulemaan toimeen ilman yhtä tähteään tällä viikolla alkavissa MM-kisoissa. Britta Curl-Salemme, 26, on raskaana eikä osallistu Tanskassa pelattavaan turnaukseen.

Curl-Salemme kertoi raskaudestaan Instagramissa julkaisemalla tiedon, että hänellä on ”pulla uunissa”.

Hyökkääjä oli mukana Yhdysvaltojen joukkueessa, joka voitti olympiakultaa Milano-Cortinan talviolympialaisissa helmikuussa. Hänellä on myös kaksi MM-kultaa ja kaksi MM-hopeaa.

Curl-Salemme edusti viime kaudella PWHL-seura Minnesota Frostia. Hän sijoittui runkosarjan pistepörssissä kolmanneksi tehtyään 29 pistettä, joista 11 oli maaleja. Hän siirtyi alkavaksi kaudeksi Detroitin vahvuuteen.

Detroitin GM Manon Rheaume kommentoi hyökkääjän poissaoloa X:ssä. PWHL-kausi starttaa MM-kisojen jälkeen.

– Tulemme varmasti kaipaamaan Brittaa kokoonpanossamme, kun astumme jäälle kauden ensimmäisessä ottelussamme. Olemme kuitenkin todella iloisia hänen ja Andrew’n puolesta, kun he aloittavat elämässään uuden jännittävän luvun, Manon kirjoitti.