Video: Sportivo TV

Ässät jatkaa joukkueensa rakentamista tulevaa kautta varten, ja tällä kertaa katseet kääntyvät länsinaapuriin.

Porilaisseura tiedotti tehneensä sopimuksen ruotsalaishyökkääjä Carl Klingbergin kanssa.

Ruotsalainen saapuu Poriin valtavien odotusten saattelemana. Hän on pelannut olympialaisissa, MM-kisoissa, NHL:ssä, AHL:ssä sekä Ruotsin ja Sveitsin pääsarjoissa. Palkintokaapista löytyy muun muassa MM-kulta ja kaksi Sveitsin mestaruutta.

Viimeiset kaksi kautta Klingberg nähtiin Tampereen Ilveksen riveissä.

Ässien urheilujohtaja Jarno Kultanen uskoo, että seura saa ruotsalaisesta muutakin kuin pisteitä.

– Carl Klingberg omaa Liiga-pelaajalle todella kunnioitettavan CV:n ja sanoisin, että vastaavalla ei Liigaan ole pelaajia kovin usein tarjolla, Kultanen kertoi Ässien kotisivuilla.

Klingbergin mukaantulo tuo Ässille uuden elementin maalineduspelaamiseen. Jos porilaiset selvittävät tiensä pudotuspeleihin, ruotsalaisvahvistuksen arvo korostuu entisestään.