
Eeli Tolvanen palasi hiljattain Leijonien riveihin pitkän tauon jälkeen. Seattle Krakenin hyökkääjä nähdään jälleen jääkiekon MM-kisoissa – edellisestä esiintymisestä maailmanmestaruustasolla on ehtinyt kulua jo seitsemän vuotta.
Turnauksessa nähdään myös toinen Tolvanen, mutta eri paidassa. Eelin isoveli Atte Tolvanen torjuu kiekkoja nimittäin Itävallan maajoukkueessa.
Vanhempi Tolvanen siirtyi vuonna 2022 Vaasan Sportista Itävallan pääsarjassa pelaavan Red Bull Salzburgin riveihin. Uusi koti toi lopulta mukanaan myös uuden kansalaisuuden, ja nyt 30-vuotias maalivahti pääsee edustamaan Itävaltaa ensimmäistä kertaa MM-tasolla.
– Tosi innossani olen. Tosi hienoa, että hänkin pääsee edustamaan Itävaltaa ja pääsee sille tasolle. Hieno asia, Eeli Tolvanen kommentoi Sportti.comin haastattelussa.
– Olen ylpeä hänestä. On tehnyt ison duunin. Ovat voittaneet mestaruuksia viimeisen neljän vuoden ajan Itävallassa ja ollut voittava maalivahti siellä. Olen onnellinen hänen puolestaan, että on päässyt voittavaan joukkueeseen, hyökkääjä jatkoi.
– Ihan normipeli se on. Hän on vaan maalivahti siellä, jonka tunnen vähän paremmin kuin muut. Eihän siinä mitään sen erikoisempaa. Eri asia olisi, jos olisi kenttäpelaajana vastassa.