
Hyökkääjä Martin Nečasin pelaaminen tänään jääkiekon MM-kisojen avausottelussa Sveitsiä vastaan on epävarmaa.
Colorado-pelaaja liittyi torstaina Tanskan Herningissä Tshekin vahvuuteen, mutta ei osallistunut joukkueen ottelua edeltäviin harjoituksiin. Syynä oli se, että hänen varusteensa eivät olleet saapuneet perille.
– Yritämme ratkaista tilanteen, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut. Iltapäiväksi meillä on valmiina kaksi eri kokoonpanovaihtoehtoa, apuvalmentaja Jiří Kalous totesi Deníkin mukaan.
Nečas, joka oli mukana viime kevään MM-kultaa voittaneessa joukkueessa, treenasi tänään varusteiden puuttuessa vain kuntosalilla.
– Tiedämme, että varusteet ovat Lontoossa. Niiden pitäisi saapua päivän aikana, mutta emme tiedä tarkalleen milloin, lisäsi GM Jiří Šlégr.
– Kun sain viestin, että hän on jo täällä, olin todella innoissani. Mutta kun hän tuli lentokentän aulaan ilman varustelaukkua, se oli valtava pettymys, totesi Šlégr.
Maajoukkueen johto yritti parhaansa mukaan minimoida matkatavaroihin liittyvät ongelmat. Nečas matkusti Denveristä bisnesluokassa.
– British Airways petti meidät pahasti. Että varusteet eivät saavu kisakaupunkiin näin tärkeänä päivänä, vaikka Lontoossa oli kahden tunnin vaihto… Kyllä ne olisivat voineet ehtiä. Valitettavasti niin ei käynyt, Šlégr harmitteli.