Mason McTavishin nimi on noussut jälleen siirtohuhuihin, vaikka nuori hyökkääjä teki vasta hiljattain pitkän jatkosopimuksen Anaheim Ducksin kanssa.
Kanadan maajoukkueessakin nähty McTavish ajautui viime kesänä vaikeaan sopimusvääntöön, joka venyi aivan NHL-kauden kynnykselle asti.
Tilanne herätti jo tuolloin kysymyksiä siitä, voisiko Anaheim lopulta harkita kauppaavansa 23-vuotiaan keskushyökkääjän.
Odotuksiin nähden vaisumpi kausi ei ainakaan hiljentänyt keskustelua.
McTavish teki runkosarjassa 41 pistettä 75 ottelussa, mikä jäi hänen heikoimmaksi saldokseen NHL-läpimurtonsa jälkeen.
Pudotuspeleissä hän joutui jopa katsomon puolelle kahdessa ottelussa, vaikka tehoja syntyi kohtuullisesti.
Vastaavia tilanteita nähdään NHL:ssä usein – vaikean sopimuskiistan jälkeen pelaaja voi näyttää täysin erilaiselta jo seuraavalla kaudella.
Useissa arvioissa esiin ovat nousseet erityisesti Boston Bruins, Minnesota Wild ja Detroit Red Wings, jotka kaikki etsivät lisää syvyyttä keskikaistalleen.
Anaheimin kannalta tilanne on silti herkkä, sillä McTavishia pidetään edelleen yhtenä seuran tärkeimmistä nuorista palasista tulevaisuutta ajatellen.
Yhden heikomman kauden jälkeen McTavisihista luopuminen voisi kostautua myöhemmin.