Video: Sportivo TV

Tre Kronor -legenda Joel Lundqvist saa ikimuistoisen vastaanoton Göteborgissa, kun hänen kunniakseen järjestettävän juhlaottelun liput myytiin loppuun vain neljässä minuutissa.

Frölundan seuraikonin pelinumero 20 nostetaan Scandinaviumin kattoon 17. lokakuuta, kun Frölunda kohtaa Skellefteån. Liput tulivat yleiseen myyntiin ja katosivat lähes saman tien.

Kysyntä ylitti jopa seuran odotukset. Frölundan tiedotuspäällikkö Peter Kymmer kertoo, että tapahtumaan olisi riittänyt yleisöä paljon nykyistä areenakapasiteettia enemmän.

– Olisimme voineet täyttää useita Scandinaviumeja, Kymmer murjaisi.

Scandinavium vetää otteluihin 12 044 katsojaa, ja se on juhlaottelussa ääriään myöten täynnä. Lipunmyynnin nopeus kertoo siitä, kuinka merkittävä hahmo Lundqvist on edelleen Frölundan kannattajille.

Hän pelasi Frölundassa peräti 20 kauden ajan ja päätti uransa keväällä 2023.

– On vaikea pukea tätä sanoiksi, sillä tämä tuntuu epätodelliselta. Uran aikana tällaista ei ajattele, mutta tämä on hienoin tunnustus, jonka pelaaja voi seuralta saada, Lundqvist kertoi.

Lundqvist toimi Frölundan kapteenina 14 viimeisen kautensa ajan. Hän voitti seurassa neljä Ruotsin mestaruutta ja neljä CHL-mestaruutta sekä Tre Kronorin mukana kolme maailmanmestaruutta.

Myös Lundqvistin kaksoisveli Henrik Lundqvistin odotetaan saapuvan paikalle. Joel oli puolestaan katsomossa, kun Henrik sai pelinumeronsa New York Rangersin kotihallin kattoon vuonna 2022.

Nyt roolit ovat kääntyneet.