Urho Vaakanaisen asema New York Rangersissa näyttää vakaalta paperilla, mutta kaikki voi muuttua nopeasti.
Vaakanainen solmi maaliskuussa 2025 kaksivuotisen jatkosopimuksen, joka ulottuu kauteen 2026–27. Luottamus on kuitenkin jäänyt vähiin.
Suomalaispuolustaja nähtiin tällä kaudella pääosin kuudentena tai seitsemäntenä puolustajana, eikä vastuuta kertynyt suuria määriä.
Vaikka otteet olivat tasaisia, asema joukkueessa heitteli. Loukkaantumista kärsinyt Vaakanainen pelasi lopulta vain 34 ottelua keräten kuusi syöttöpistettä.
Tilanne tekee 1,55 miljoonaa dollaria kaudessa tienaavasta Vaakanaisen kiinnostavan nimen siirtomarkkinoilla.
Rangersin odotetaan tekevän kesällä tuntuvia muutoksia vaisun kauden jälkeen, ja juuri tällaisessa roolissa oleva, kohtuuhintainen puolustaja on usein helposti liikuteltavissa.
Myös pelaajan itsensä kannalta siirto olisi toivottava, sillä Manhattanilla tuskin aukeaa suurta roolia ensi kaudellakaan.
Uusi alku uudessa ympäristössä voisi toimia tarvittavana piristysruiskeena Leijona-puolustajan NHL-uran kannalta.