Axel Rindellin lähtö HV71:stä ei johda ainakaan toistaiseksi uuden puolustajan hankintaan. Ruotsalaisseura on päättänyt luottaa nykyiseen ryhmäänsä, vaikka suomalaispuolustaja kuului viime kaudella joukkueen tehokkaimpiin pelaajiin.
HV71 ilmoitti viime viikolla, että Leijonista tuttu Rindell jättää seuran yhden kauden jälkeen. Päätös herätti huomiota, sillä 26-vuotias puolustaja teki vahvaa jälkeä SHL:ssä ja kuului pelipaikkansa eliittiin.
Moni odotti seuran hakevan välittömästi korvaajaa suomalaiselle, mutta näin ei ole tapahtumassa.
– Olemme erittäin luottavaisia nykyisen joukkueemme suhteen. Ennen kaikkea näemme monissa pelaajissamme suurta kehityspotentiaalia. Voisin sanoa, että nykyinen ryhmämme on tavallaan potentiaalinen uusi hankinta nyt, kun lähdemme uuteen kauteen, urheilujohtaja Johan Hult sanoi Jönköpings-Postenille.
Rindellin seuraava osoite ei ole vielä tiedossa, mutta HV71 on linjauksensa tehnyt: seura ei aio paikata suomalaisen lähtöä hätiköidyillä ratkaisuilla, vaan luottaa nykyiseen runkoonsa.