Video: Sportivo TV

HPK:ssa viime kaudella tehokkaasti esiintynyt Sami Päivärinta sai kauden päätteeksi kutsun Leijonien MM-joukkueeseen. Vaikka hyökkääjä ei lopulta päässyt pelaamaan yhdessäkään ottelussa, pääsi hän toteuttamaan lapsuuden unelmansa.

Päivärinta kertoo Atleetin haastattelussa nauttineensa MM-kisakokemuksesta täysin siemauksin.

Hän tiedosti alusta lähtien, että pelipaikan saaminen kivikovasta Suomen joukkueesta olisi vaikeaa.

– Kyllä se silti oli hienoa, että aina pikkupojasta asti unelmoinut, että joskus pääsisi pukemaan Leijona-paitaa ja sitten vielä noin hienoon ryhmään mukaan ja loppui vielä tollein. Totta kai kaikki haluaa pelata ja näin, mutta kyllä mä tiedostin, että siinä on niin kova nippu edessä. Tehtiin oma homma ja autettiin siinä, missä pystyy. Pojat hoiti hienosti.

Vaikka peliminuutteja ei MM-kisoissa kertynyt, kokemus Leijonien mukana oli Päivärinnalle ikimuistoinen.