Jesse Puljujärvi, Ty Rattie ja Kailer Yamamoto tekivät Edmonton Oilersin vuoden 2018 harjoituskauden viidessä ensimmäisessä ottelussa yhteensä peräti 15 maalia. Hurmokselle tuli kuitenkin karu päätös, kun tosipelit alkoivat.
Kolmikkoon kohdistui tuolloin valtavat odotukset. Puljujärvi ja Yamamoto olivat seuran ensimmäisen kierroksen varauksia, kun taas Rattien uskottiin viimein nousevan NHL:ssä tehokkaaksi maalintekijäksi.
Rattie oli harjoituskaudella erityisen hurjassa vireessä. Hän iski viidessä ottelussa peräti seitsemän maalia, kun Puljujärvi ja Yamamoto onnistuivat kumpikin neljästi.
Rattie nostettiin jopa Connor McDavidin ja Ryan Nugent-Hopkinsin rinnalle ykkösketjuun.
Runkosarjassa kaikki kuitenkin muuttui.
Kolmikko teki koko NHL:n runkosarjan aikana yhteensä vain yhdeksän maalia. Rattie osui neljästi 50 ottelussa, Puljujärvi neljästi 46 ottelussa ja Yamamoto kerran 17 ottelussa.
Edmonton Journalin David Staples nosti tuoreessa kirjoituksessaan vuoden 2018 tapahtumat esimerkiksi siitä, kuinka harjoituskauden loistavat esitykset eivät välttämättä kerro mitään.
Sama varoitus koskee myös tämän syksyn Oilersia. Ryan Shea, Alex Formenton ja Colton Dach ovat esiintyneet vakuuttavasti, mutta todellinen testi on vasta edessä.