Jere Lassila on yksi alkaneen Liiga-kauden mielenkiintoisimmista nimistä. Suomen eri ikäkausimaajoukkueita kipparoinut Lassila sai suuren kunnian osakseen, kun hänet valittiin JYPin uudeksi kapteeniksi.

Viime kaudella 58 runkosarjaottelussa 35 tehopistettä nakuttanut Lassila uskoo, että tuore päävalmentaja Petri Matikainen saa piiskattua joukkueesta kaiken irti.

– Heti keväällä, kun hän tuli, treenattiin paljon fysiikkaa. Ja elokuussa mentiin kovaa. Me haluamme olla jaksava ja luisteleva porukka. Sitä silmällä pitäen on tehty töitä, Lassila kertoi Siniviivan haastattelussa.

– Haluamme, että kaukaloon jää jokainen hikipisara ja että siellä luistellaan jokainen metri, jonka pystyy luistelemaan. Haluamme tehdä jääkiekon perusjuttuja paremmin kuin vastustajat, Lassila sanoo.

Ison C:n rintaansa saanut Lassila on 21-vuotiaana Liigan nuorin kapteeni. Keskushyökkääjän mukaan JYPillä on kaikki menestyksen avaimet käsissään, vaikka viime kausi päättyi totaaliseen mahalaskuun.

– Minulla on kovempi usko kuin kertaakaan aiemmin kauden alla. Meillä on minun mielestäni hyvin koottu joukkue ja siihen päälle erikoisosaamista. Meillä on tosi taitavia pelaajia, jotka pystyvät omalla taitotasollaan tuomaan joukkueeseen lisäarvoa. Ja nyt meillä on selkeä suunta, jota lähdemme tavoittelemaan.