Pikkuleijonat, U18
Vuoden 2024 Pikkuleijonista osa nähdään vuotta myöhemmin U20 MM-miehistössä. Kuva: Jari Mäki-Kuutti / Suomen Jääkiekkoliitto

Vuoden 2026 U20 jääkiekon MM-kisat järjestetään 26. joulukuuta 2025 ja 6. tammikuuta 2026 välisenä aikana. U20 MM-turnaus järjestetään Yhdysvalloissa Minnesotan osavaltiossa. Kisakaupungit ovat Minneapolis ja Saint Paul.

Nuoret Leijonat – Uutiset

U20 MM-kisat 2026 – Suomen joukkue

Alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkueen valmistautuminen kohti vuodenvaihteen MM-lopputurnausta on viimeisessä vaiheessa. Joukkue on kokoontunut viimeistelyleiriin USA:n Minnesotassa sijaitsevaan Duluthiin, jossa joukkue valmistautuu MM-kisoihin jouluaattoon saakka.

Leiriryhmään kuuluu yhteensä 25 pelaajaa: kolme maalivahtia, kahdeksan puolustajaa ja 14 hyökkääjää.

Leirin päätteeksi valmennusjohto valitsee lopullisen MM-kisajoukkueen.

Nuorten Leijonien leiriryhmä

Maalivahdit:
Kerkola Patrik, KalPa Kuopio
Rimpinen Petteri, Kiekko-Espoo
Saarinen Kim, HPK Hämeenlinna

Puolustajat:
Boelius Lasse, Ässät Pori
Jokinen Mitja, TPS Turku
Kiviharju Aron, HIFK Helsinki
Nieminen Daniel, Pelicans Lahti
Nykyri Niklas, HIFK Helsinki
Piiparinen Juho, Tappara Tampere
Väisänen Veeti, Medicine Hat Tigers WHL
Välilä Arttu, Lukko Rauma

Hyökkääjät:
Hemming Emil, Barrie Colts OHL
Joki Atte, Lukko Rauma
Kalto Onni, Oshawa Generals OHL
Koivu Aatos, TPS Turku
Kuhta Jasper, Ottawa 67’s OHL
Miettinen Julius, Everett Silvertips WHL
Pikkarainen Kasper, TPS Turku
Ruohonen Heikki, Harvard University NCAA
Saarelainen Joona, KalPa Kuopio
Suvanto Oliver, Tappara Tampere
Tuuva Leo, Lukko Rauma
Vanhanen Matias, Everett Silvertips WHL
Vesterinen Roope, HPK Hämeenlinna
Westergård Max, Frölunda SWE

Petteri Rimpinen
Petteri Rimpinen on vahvasti ehdolla Nuorten Leijonien ykköstorjujaksi. (Kuva: Suomen Jääkiekkoliitto)

U20 MM-kisat 2026 – Pääsyliput

Vuoden 2026 U20 jääkiekon MM-turnaukseen on tarjolla lippuja virallisen lipunmyynnin kautta. Pääsylippuja voi ostaa tästä.

Pääsylippuja voi ostaa joko paketteina tai myöhemmin myös ottelukohtaisesti. Paketteina tarjolla on jopa liput MM-turnauksen kaikkiin peleihin tai sitten alkulohkoittain niputettuina.

U20 MM-kisat 2026 – Otteluohjelma ja tulokset

Vuoden 2026 nuorten MM-kiekossa (U20) pelataan yhteensä 20 alkulohkojen ottelua. Näiden jälkeen vuorossa ovat ratkaisupelit. Mitalit ratkaistaan yhteensä kahdeksassa ottelussa 2.-6. tammikuuta 2026 välisenä aikana.

Otteluohjelman aloitusajat ovat Suomen aikaa.

Pe 26.12.2025
Klo 20:00 Ruotsi – Slovakia
Klo 22:30 Tanska – Suomi

La 27.12.2025
Klo 01:00 Saksa – USA
Klo 03:30 Thsekki – Kanada
Klo 21:00 Slovakia – Saksa
Klo 23:30 Latvia – Kanada

Su 28.12.2025
Klo 01:00 USA – Sveitsi
Klo 03:30 Tanska – Tshekki
Klo 21:00 Ruotsi – Sveitsi
Klo 23:30 Suomi – Latvia

Ma 29.12.2025
Klo 20:00 Saksa – Ruotsi
Klo 22:30 Suomi – Tshekki

Ti 30.12.2025
Klo 01:00 Slovakia – USA
Klo 03:30 Kanada – Tanska
Klo 21:00 Sveitsi – Saksa
Klo 23:30 Latvia – Tanska

Ke 31.12.2025
Klo 20:00 Sveitsi – Slovakia
Klo 22:30 Tshekki – Latvia

To 01.01.2026
Klo 01:00 USA – Ruotsi
Klo 03:30 Kanada – Suomi

Pe 02.01.2026
Klo 19:30 Karsintaottelu (A5 vs B5)
Klo 21:30 Puolivälierä 1
Klo 23:30 Puolivälierä 2

La 03.01.2026
Klo 01:00 Puolivälierä 3
Klo 03:30 Puolivälierä 4

Su 04.01.2026
Klo 23:30 Välierä 1

Ma 05.01.2026
Klo 03:30 Välierä 2
Klo 23:30 Pronssiottelu

Ti 06.01.2026
Klo 03:30 Finaali

U20 MM-kisat 2026 – Joukkueet & säännöt

Vuoden 2026 U20 MM-turnaukseen osallistuu 10 maata, jotka on jaettu kahteen alkulohkoon. Jokaiselle joukkueelle tulee neljä (4) alkulohkon ottelua.

Alkulohkojen jälkeen lohkojen viidenneksi sijoittuneet pelaavat yhden karsintaottelun, jonka häviäjä putoaa I Divisioonaan.

Molempien alkulohkojen neljä parasta maata pelaavat lohkojen välillä ristiin puolivälierät (A1 vs B4, A2 vs B3, A3 vs B2 ja A4 vs B1), joiden voittajat selviytyvät välieriin. Välierien häviäjät kohtaavat toisensa pronssiottelussa ja välierien voittajat ratkaisevat yksiosaisessa finaalissa maailmanmestarin.

Nuoret Leijonat pelaa alkulohkossa B, jonka ottelut käydään Minneapoliksessa. Alkulohko A pelaa ottelunsa Saint Paulissa.

Alkulohko A (Saint Paul)

  • Ruotsi
  • Saksa
  • Slovakia
  • Sveitsi
  • USA

Alkulohko B (Minneapolis)

  • Kanada
  • Latvia
  • Suomi
  • Tanska
  • Tshekki

U20 MM-kisat 2026 – Nuorten Leijonien ottelut

Nuoret Leijonat pelaa vuoden 2026 U20 jääkiekon MM-turnauksessa neljä (4) alkulohkon ottelua. Nuorten Leijonien ottelut pelataan seuraavasti Suomen aikaa:

Pe 26.12.2025
Klo 22:30 Tanska – Suomi

Su 28.12.2025
Klo 23:30 Suomi – Latvia

Ma 29.12.2025
Klo 22:30 Suomi – Tshekki

To 01.01.2026
Klo 03:30 Kanada – Suomi

Leijonat-kannattajat, fanit
Leijonien kannattajat ovat tuttu näky kaikkien ikäluokkien jääkiekon MM-kisoissa. (Kuva: All Over Press)

U20 MM-kisat 2026 – Televisiointi

Warner Bros Discovery hallinnoi vuosina 2024-2028 alle 20-vuotiaiden MM-kisojen tv-oikeuksia.

Kaikki Nuorten Leijonien ottelut, kisojen välierät ja mitaliottelut näytetään ilmaiseksi TV5-kanavalla. Lisäksi ilmaiskanavalla nähdään alkusarjasta valikoituja otteluita. U20 MM-turnauksen jokainen matsi näkyy maksullisessa HBO Max-suoratoistopalvelussa.

Selostajina äänessä ovat Oskari SaariNuutti Vihtilä ja Julius Vauhkonen. Vauhkonen selostaa Suomen ottelut ja finaalin ruotsiksi.

Kisalähetysten asiantuntijoina toimivat Joonas DonskoiLennart PetrellTuomas Grönman ja Sami Helenius. Studioita juontavat Juhani Henriksson ja Oona Tolppanen.

U20 MM-kisat 2026 – Alkulohkojen sarjataulukot

Vuoden 2026 alle 20-vuotiaiden nuorten (U20) jääkiekon MM-turnaukseen osallistuu 10 maata, jotka pelaavat kahdessa viiden joukkueen alkulohkossa. Kummankin alkulohkon neljä (4) parasta joukkuetta jatkaa MM-kisojen puolivälieriin.

Alkulohkot näkyvät alla viimeistään MM-turnauksen alettua.

Alkulohko A

Alkulohko B

U20 MM-kisat – Kisaisännät 2026-2029

Kansainvälinen jääkiekkoliitto IIHF on jakanut jääkiekon alle 20-vuotiaiden nuorten (U20) MM-kisojen tulevat isännyydet seuraavasti:

  • Vuosi 2026: USA (Minneapolis ja Saint Paul)
  • Vuosi 2027: Kanada (Alberta)
  • Vuosi 2028: Suomi
  • Vuosi 2029: Kanada

Nuorilla Leijonilla on seuraavat kotikisat joulukuun 2027 ja tammikuun 2028 välisenä aikana.

U20 MM-kisat – Suomen mestaruudet ja mitalit

Suomi on ennen vuoden 2026 MM-turnausta saalistanut alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa (U20) yhteensä 18 mitalia. Maailmanmestaruuksia Nuorilla Leijonilla on viisi kappaletta.

Vuosina 1974-1976 U20 MM-kisat järjestettiin epävirallisina turnauksina. Suomi voitti vuonna 1974 hopeaa, mutta tätä mitalia ei ole listattu mukaan alla olevaan mitalitilastoon.

Suomen mitalit U20 MM-kisoissa:

Kulta (5 kpl): 1987, 1998, 2014, 2016, 2019.
Hopea (6 kpl): 1980, 1981, 1984, 2001, 2022, 2025.
Pronssi (7 kpl): 1982, 1988, 2002, 2003, 2004, 2006, 2021.

U20 MM-kisat 2026 – FAQ

Milloin pelataan jääkiekon alle 20-vuotiaiden nuorten (U20) MM-kisat 2026?

Vuoden 2026 jääkiekon U20 MM-kisat pelataan 26. joulukuuta 2025 ja 6. tammikuuta 2026 välisenä aikana.

Missä pelataan jääkiekon alle 20-vuotiaiden nuorten (U20) MM-kisat 2026?

Vuoden 2026 jääkiekon U20 MM-kisat pelataan Yhdysvalloissa (USA). Kisakaupunkeina ovat Minnesotan osavaltion kaupungit Minneapolis ja Saint Paul.

Milloin pelataan jääkiekon alle 20-vuotiaiden nuorten (U20) MM-finaali 2026?

Vuoden 2026 jääkiekon U20 MM-finaali pelataan 6. tammikuuta 2026 kello 3.30 alkaen (Suomen aikaa). Loppuottelu pelataan Yhdysvalloissa paikallista aikaa 5. tammikuuta puolella.

Missä pelataan jääkiekon alle 20-vuotiaiden nuorten (U20) MM-finaali 2026?

Vuoden 2026 jääkiekon U20 MM-finaali pelataan Xcel Energy Centerissä, joka on NHL-joukkue Minnesota Wildin kotiareena. Se sijaitsee Saint Paulin kaupungissa, Yhdysvaltojen Minnesotan osavaltiossa.

Montako joukkuetta osallistuu jääkiekon alle 20-vuotiaiden nuorten (U20) MM-kisoihin 2026?

Vuoden 2026 jääkiekon U20 MM-kisoihin osallistuu kymmenen (10) maata, jotka pelaavat kahdessa viiden (5) joukkueen alkulohkossa.

Mistä näkee alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisat 2026?

Warner Bros Discovery hallinnoi vuosina 2024-2028 alle 20-vuotiaiden MM-kisojen tv-oikeuksia. Kaikki Nuorten Leijonien ottelut sekä osa ratkaisupeleistä näytetään ilmaiseksi TV5-kanavalla. U20 MM-turnauksen jokainen matsi näkyy maksullisessa HBO Max-suoratoistopalvelussa.

Pelataanko alle 20-vuotiaiden nuorten (U20) jääkiekon MM-kisat Suomessa?

Nuorilla Leijonilla on seuraavat kotikisat joulukuun 2027 ja tammikuun 2028 välisenä aikana.

Onko Suomi voittanut nuorten jääkiekon maailmanmestaruuden?

Suomen Nuoret Leijonat (U20) on voittanut maailmanmestaruuden viisi kertaa. Tämä on tapahtunut vuosina 1987, 1998, 2014, 2016 ja 2019.

Kuinka monta mitalia Suomi on voittanut nuorten MM-kisoissa?

Suomi on voittanut U20 MM-kisoissa yhteensä 18 mitalia. Näistä 5 on kultaa, 6 hopeaa ja 7 pronssia.