
Leijona-fanien rakastama Mikael Granlund saattaa olla lähdössä ensi kaudeksi kohti uusia haasteita.
Dallas Starsin suomalaishyökkääjä teki tähtipaitojen nipussa suuren vaikutuksen viime kaudella, mutta palkkakatto-ongelmien takia matka voi olla jatkumassa.
Granlund aloitti kautensa viime vuosien tapaan San Jose Sharksissa ollen alavireisen hailauman tärkein yksittäinen pelaaja.
Siirto Dallasiin oli todellinen jättipotti Granlundin kannalta, sillä joukkuetta pidettiin erittäin vahvana Stanley Cup -ehdokkaana. Vaikka vahvasti suomalaisten edustaman Starsin matka ei kantanutkaan loppuun asti, ehti Granlund osoittaa arvonsa joukkueelle pudotuspeleissä.
Vahvat otteet Dallasissa saattavat kuitenkin jäädä vain tähdenlennoksi, sillä tällä hetkellä Granlund on vailla sopimusta. Hyökkääjän tilanteesta on esitetty monenlaisia arvioita, mutta varmaa on ainoastaan se, että ura jatkuu ensi kaudellakin jossain dollariliigan voittavista organisaatioista.
Granlundin itsensä kannalta jatko Starsissa voisi olla paras ratkaisu sekä uran jatkon että Stanley Cup -haaveiden kannalta. Teksasissa on lyöty valtavat määrät rahaa kiinni joukkueen menestymisen eteen, mikä näkyi tällä kaudella muun muassa Mikko Rantasen kiinnittämisen myötä.
Granlundin jatko ei luonnollisestikaan ole kiinni vain pelaajasta itsestään, mutta hänelle on vaikea kuvitella parempaa ympäristöä jatkaa uraansa. Jos Stars saa ilmaa palkkakattonsa alle, kannattaa Leijona-sankarin ehdottomasti lyödä mustetta paperiin.
Antti Makkonen