Myöhään tiistaina uutisoitiin, että Mikael Granlund siirtyy jättimäisellä sopimuksella Anaheim Ducksin vahvuuteen. Dallas Stars olisi halunnut pitää suomalaistykin riveissään, mutta toimivaa yhtälöä ei jatkon kannalta löytynyt.

Pelaajan kannalta Dallasiin jääminen olisi varmasti ollut houkuttelevin vaihtoehto, mutta kun se ei ollut mahdollista, Granlundin oli mietittävä muita ratkaisuja.

Muutto Kaliforniaan aloittaa uuden luvun voitontahtoisen mailataiturin elämässä, mutta on kokonaan toinen asia, millaiset saumat Granlundilla on saavuttaa joukkueen paidassa menestystä.

Viimeisen kymmenen kauden aikana Ducks on selvinnyt kolmesti pudotuspeleihin yltäen parhaimmillaan konferenssifinaaleihin. Viime kaudella pudotuspeliviiva jäi 16 pisteen päähän joukkueen hyydyttyä 12. sijalle 80 pisteellä. Suunta on ainoastaan ylöspäin ja Granlundille povataan isoa roolia kärkiketjuista.

Aika näyttää mihin suuntaan suomalaisen ura kääntyy Honda Centerin välkkeessä. Pisteitä Granlund pystyy tekemään, vaikka rinnalla ei pelaa taalaliigan nimekkäimpiä pelimiehiä. Tämän hän osoitti jo San Jose Sharksissa.

Kolikon kääntöpuolena on se, että jos ankkalauma jatkaa joka keväistä räpiköintiään, nähtäneen Granlund usein Leijonien mukana MM-kisoissa. Huomattavasti useammin kuin jos ura olisi jatkunut Dallasissa.

Antti Makkonen