Liigan pudotuspeleissä on nähty läpi pudotuspelien loistavia yleisömääriä.

Suuri syy korkeaan täyttöasteeseen on tietysti pienet hallit. Tampereella on pelattu vasta kuusi ottelua, kun Tappara ja Ilves ovat esiintyneet Nokia-Areenassa kolmesti.

Liigassa on kahden viimeisen kauden aikana tapahtunut pelitavallinen muutos.

Suomen pääsarjatasolla pelataan tätä nykyä huomattavasti suoraviivaisempaa sekä aktiivisempaa jääkiekkoa kuin Jussi Tapolan valmentaman Tapparan menestysvuosina.

Jääkiekko ei välttämättä ole laadukkaampaa kuin aiemmin, mutta peli on viihdyttävämpää, mikä on isoille massoille tärkeämpää.

Lisäksi Liigan pudotuspeleissä on ollut fantastista huomata, että paikalla on paljon nuorisoa, sillä nuoret tuovat jatkuvuutta katsomoon, mikä on jääkiekon elinvoiman kannalta tärkeämpää.

Mikäli Tappara ja Ilves etenevät finaaleihin asti, niin Liigassa saatetaan tehdä jopa yhden pudotuspelikevään yleisöennätys. Tähän auttaa isosti se, että pelimäärä on nykyistä suurempi ja välieristä alkaen on odotettavaa, että hallit myydään Tampereellakin loppuun.

Liigan puolivälieräsarjojen puolesta tilanne näyttää tällä hetkellä siltä, että Tappara kohtaisi Porin Ässät välierissä ja KooKoo lähtisi kotiedun kera pelaamaan Ilvestä vastaan.

Näkökulma: Nico Oksanen