Topi Niemelä jatkaa uraansa Ruotsin liigassa pelaavan Malmö Redhawksin paidassa. Niemelä liittyi seuran vahvuuteen Pohjois-Amerikasta, kun NHL-unelma sai ainakin toistaiseksi jäädä.

Niemelä edusti kahden edelliskauden ajan AHL:ssä pelaavaa Toronto Marliesia, jonka paidassa hän debytoi jo kaudella 2022–2023.

Näyttöpaikkaa NHL:ssä ei missään vaiheessa auennut, vaikka suomalainen esiintyi paikoitellen ilmiömäisesti Marliesin nutussa.

Tasaisuus jäi puuttumaan eikä Maple Leafs nähnyt Niemelässä riittävästi nostaakseen häntä dollariliigan kristallinkirkkaisiin parrasvaloihin.

Suomessa on pöyristelty Niemelän päätöstä siirtyä Ruotsin liigaan ja hänen valintansa on kerrottu olevan epäonnistuneen NHL-unelman seuraus.

On totta, että Niemelä tavoitteli ensisijaisesti paikkaa maailman parhaasta liigasta, mutta onko sen ulkopuolelle jääminen todella epäonnistuminen?

Yhtä lailla olisi oikeutettua väittää, että jokainen mitä tahansa työpaikkaa hakenut ja ilman kyseistä työtä jäänyt olisi epäonnistuja.

Niemelän täytyy saada tasaisuutta otteisiinsa ja kehittää fysiikkaansa, mutta 23-vuotiaan pelaajan kohdalla väylä on edelleen auki.

Malmössä Niemelä pääsee kehittymään huomattavasti paineettomammassa ympäristössä ja luvassa lienee runsaasti vastuuta.

Ruotsiin siirtyminen palvelee myös Suomen maajoukkueen etuja, sillä lahjakas kiekollinen puolustaja on nyt todennäköisemmin saatavilla kevään MM-kisoihin.

Suurin epäonnistuja Niemelän tilanteessa on media.

Antti Makkonen