Boston Bruins pelaa odotuksiin nähden NHL:ssä todella vahvaa kautta.

Marco Sturmin valmentama joukkue on lähellä pääsyä pudotuspeleihin yhden vuoden tauon jälkeen.

Joukkueen syömähampaina ovat toimineet tshekkitähdet Pavel Zacha ja David Pastrnak.

Zacha on ollut todella hyvä tällä kaudella, sillä runkosarjaa ollessa vielä reilut kymmenen ottelua jäljellä on hyökkääjä äärimmäisen lähellä rikkoa yhden kauden piste-ennätyksensä.

Zachalla on koossa tällä hetkellä 51 tehopistettä, kun yhden kauden ennätys on 59 pistettä.

Tshekkitähti kärsi tammikuun lopulla ylävartalovamman, mikä pilasi hänen unelmansa olympialaisista. Hyökkääjä ei jäänyt tuleen makaamaan vaan kuntoutti itsensä vauhdilla.

Paluu NHL-kaukaloon on ollut hurja, sillä 12 otteluun loukkaantumisen jälkeen on syntynyt 14 tehopistettä.

– Olympialaisista pois jääminen tuntui ikävältä. Se ei ollut parasta minulle, jos ajatellaan henkistä puolta. Mietin koko loukkaantumisen ja olympiatauon ajan, että miten voin nousta seuraavalle tasolle ja olla entistä arvokkaampi joukkueelle, latasi Zacha.

Olympialaisista sivuun jääminen oli iso isku hyökkääjälle, mutta sen entinen ykköskierroksen varaus on kääntänyt vain motivaatioksi.

– Alkuun se harmitti, mutta sitten sain käännettyä sen toiste päin. Pystyt vaikuttamaan vain omiin juttuihin ja siihen, mitä teet itse.

Zacha on ollut ollut isossa roolissa Bruinsin menestyksen takana, kun joukkueella on koossa 38 voittoa ja yhteensä 84 pistettä. Tshekkihyökkääjä on muodostanut kakkoskentän yhdessä Casey Mittelstadtin ja Viktor Arvidssonin kanssa.