Tanska oli yksi suurimmista jääkiekon MM-kisojen valopilkuista pelaten ennakkoluulottomasti alusta loppuun.

Joukkue ylsi vastoin kaikkia odotuksia aina pronssiotteluun asti, josta tuloksena oli kuitenkin 2–6-tappio naapurimaa Ruotsia vastaan.

Jo välieräpaikka oli kuitenkin juuteilta valtava temppu, johon joukkue ei tuntunut uskoneen itsekään.

– Eihän kukaan osannut laskea, että Tanska pääsee neljän joukkoon, ei edes tanskalaiset itse, Viaplayn selostaja Antti Mäkinen kertoi Kimanttia-podcastissa.

– Siellä ei ollut jätkillä passeja mukana, ja vaihtovaatteitakin oli liian vähän. Saatiin myös selville, että Tanskan ryhmässä oli useampi pelaaja, jotka olivat jo varanneet etelänmatkan siihen välieräviikonloppuun, Mäkinen jatkoi.