Matthew Schaeferin uskottiin edustavan Kanadaa MM-kisoissa sensaatiomaisen NHL-kauden jälkeen, mutta vastoin kaikkia odotuksia, tähtipelaajaa ei nähdä Sveitsissä.

New York Islandersin 18-vuotiaan puolustajan tilanteesta ei ole annettu tarkempaa tietoa.

Schaefer iski runkosarjassa 23 maalia ja keräsi 59 tehopistettä 82 ottelussa. Maalimäärä sivusi puolustajien tulokasennätystä, joten poisjäänti herättää väistämättä huomiota.

Nuorukainen jäi aiemmin niukasti ulos myös Kanadan olympiajoukkueesta.

Pitkä ja kuormittava kausi voi kuitenkin painaa vaakakupissa. Turbulenssissa ollut Islanders oli pitkään mukana taistelussa pudotuspelitaistelussa, mutta jäi lopulta rannalle, mikä oli valtava pettymys.

Schaeferia pidetään vahvana ehdokkaana NHL:n parhaalle tulokkaalle jaettavaan Calder Trophyyn. Lopulliset finalistit julkistetaan toukokuun alussa.