Ruotsin maajoukkuepelaaja Oscar Fantenberg avaa viimein suunsa rannevammastaan, joka uhkaa hänen uransa jatkoa.
Vamma on vaivannut Linköpingin puolustajaa pitkään ja pakotti hänet leikkaukseen viime kauden jälkeen.
– Pelasin kauden loppuun pistosten, alvedonin ja teippauksen avulla. Toivoin, että kaikki menisi hyvin, ja kesällä leikkaus sujui onnistuneesti. Kivut kuitenkin palasivat jäälle mentäessä, kertoo 33-vuotias puolustaja.
Fantenberg kertoo, että rannevaivat ovat vaikeuttaneet arkea ja lapsiperhe-elämää.
– On rankkaa, kun ei voi nostaa tai leikkiä lasten kanssa normaalisti. Tällaisessa tilanteessa sitä näkee asiat eri valossa, hän sanoo.
Fantenbergin uskottiin paketoivan uransa, mutta hän sai toivoa toiselta lääkäriltä, joka uskoo uuden leikkauksen mahdollistavan paluun tulevaisuudessa. Leikkaus tehdään ensi viikolla, ja sen jälkeen edessä on vähintään kuuden kuukauden kuntoutusjakso.
Fantenbergin poissaollessa Linköping nimitti Christoffer Ehnin uudeksi kapteenikseen. Joukkue hankki myös Mikko Kokkosen vahvistamaan puolustusta.