Entinen Ruotsin maajoukkuetähti ja nelinkertainen SHL:n mestari Rickard Wallin kuuluu Färjestadin kaikkien aikojen ansioituneimpiin nimiin – ensin pelaajana ja nyt urheilujohtajana.

Wallin allekirjoittaa maineensa kevään suurten pelien miehenä.

– Olen aina rakastanut pudotuspelejä. Elän ratkaisuhetket niin vahvasti, että muu maailma jää helposti taka-alalle, ruotsalainen myöntää.

Hän sanoo kropan reagoivan edelleen samalla tavalla kuin peliuralla.

– Ero on siinä, ettei tunteita voi enää purkaa jäällä. Se on ollut välillä vaikeaa, hän kertoo.

Vuosien myötä Wallin on kuitenkin opetellut painamaan jarrua kauden aikana.

– Ei voi olla pudotuspelimoodissa koko vuotta. Se ei tekisi hyvää minulle eikä perheelleni.

Vuoden 2022 mestaruuden jälkeen Färjestad on joutunut pettymään kolmesti peräkkäin jo maaliskuussa.

Nyt joukkue on uudistunut ja valmennus vaihtunut. Karlstadissa odotetaan, että kevät jatkuu puolivälieriä pidemmälle.