Pittsburgh Penguins kohtaa tänä viikonloppuna kahdesti Nashville Predatorsin Tukholmassa.
Perjantaina on luvassa ensimmäinen kamppailu ja toinen kamppailu pelataan sunnuntaina.
Penguins otti Ruotsin reissulle mukaansa maalivahti Filip Larssonin. Larsson on pelannut tällä kaudella AHL:ssä Wilkes-Barre/Scranton Penguinsin riveissä, mutta lähtee kolmanneksi maalivahdiksi Ruotsiin mukaan.
Larsson edusti ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistä Tukholmassa pelaavaa Djurgårdenia SHL:ssä. 27-vuotias maalivahti on Tukholmasta kotoisin.
– Kiva olla takaisin kotona. Kuulin pari päivää sitten tästä mahdollisuudesta lähteä mukaan ja reissusta tulee varmasti mitä parhain, kertasi Larsson.
Larsson on pelannut Ruotsin alle 20-vuotiaiden maajoukkueen riveissä MM-kisoissa talvella 2018. Näissä kisoissa maalivahti voitti hopeaa.
Penguinsin pelaavina maalivahteina Tukholmassa toimii venäläistulokas Sergei Murashov ja Latvian Arturs Silovs.
Tristan Jarry ja suomalaismaalivahti Joel Blomqvist ovat sivussa loukkaantumisten vuoksi.