Kanadan tappio Yhdysvalloille Milano Cortinan olympialaisten jääkiekkofinaalissa on nostattanut valtavan keskustelun jääkiekon emämaassa Kanadassa.
Kanadalla oli riveissään maailman parhaat pelaajat, mutta vaahteranlehtipaidat eivät onnistuneet hyvissäkään maalipaikoissa. Yhdystaltain maalivahti Connor Hellebuyck veti kerta kerran jälkeen pidemmän korren.
Finaalin varsinainen peliaika päättyi 1–1, ja ratkaisuun tarvittiin jatkoaika.
Olympialaisissa pudotuspelien jatkoajat pelattiin kolmella kolmea vastaan. Finaalia olisi tahkottu vaikka seuraavaan aamuun asti kolmella kolmea vastaan, jos maalia ei olisi syntynyt aiemmin.
Ratkaisu oli kuitenkin nopea. Jatkoaikaa oli ehditty pelata 1.41, kun Yhdysvaltain Jack Hughes ratkaisi kultamitalien kohtalon.
Olympialaisten jatkoaikasääntö on saanut runsaasti kritiikkiä.
Siniviiva-sivusto kirjoitti aiheesta jo ennen välieriä.
Ruotsin joukkueesta kuului kritiikkiä sääntöä kohtaan sen jälkeen, kun Tre Kronor oli hävinnyt puolivälierän jatkoajalla Yhdysvalloille.
LeijonaUutiset kertoi aiemmin, ettei Ruotsi ollut harjoitellut kolmella kolmea vastaan pelaamista lainkaan.
Finaalin jälkeen Kanadan päävalmentaja Jon Cooper otti voimakkaasti kantaa sääntöön.
– Kun otat neljä pelaajaa pois kentältä, se ei ole enää jääkiekkoa. On olemassa syy, miksi lajissa on jatkoaika ja rangaistuslaukauskilpailut – televisio haluaa pelien loppuvan ajallaan. Mutta siihenkin on syy, miksi tätä sääntöä ei käytetä Stanley Cupin finaaleissa tai pudotuspeleissä, Cooper sanoi kananadalaismedia TSN:lle.
Yllättävää kyllä, Cooperin kommentti ei saanut TSN:n Instagram-julkaisussa valtavasti vastakaikua. Kommenttia pidettiin selittelynä.
– 4 päivää sitten, kun Kanada voitti Tshekin jatkoajalla, sanoiko Coop pelin jälkeen mitään aiheesta? eräs kommentoija kysyi Instagramissa.
– Jos Kanada olisi voittanut, he eivät puhuisi 3v3-säännöstä. Mutta kun he hävisivät, vaikka heillä on McDavid, McKinnon ja Makar, eli kolme koko maailman parasta pelaajaa, syy on on yhtäkkiä säännössä, kommentoi toinen.
– Samaa mieltä. Mutta kun tällainen lausunto tulee hävityn pelin jälkeen, se on kuin happamia pihlajanmarjoja, yksi totesi.
Cooperin puolustajiakin löytyi.
– Ajatelkaa, miten viihdyttävä viidellä viittä vastaan pelattu jatkoaika olisi voinut olla. Nyt loppu oli kuin huvipuiston rahapeleissä: nopea ja epärehellinen, eräs kommentoija tiivisti.
Harri Pirinen