
Kanadan maajoukkueen mukana maailmanmestaruutta keväällä 2015 juhlineen puolustaja Tyson Barrien NHL-ura saattaa olla ohi.
33-vuotias Barrie edusti menneellä kaudella Calgary Flamesia, mutta pelasi vain 13 ottelua NHL:n puolella. 13 otteluun tehokkaana kiekollisena puolustajana tunnettu Barrie iski vaivaiset kolme tehopistettä ja päätyi tämän jälkeen AHL:n Calgary Wranglersin riveihin. AHL:ssä 11 otteluun syntyi tehot 2+3.
Parhaalla NHL-kaudellaan 59 tehopistettä iskeneen Barrien nykyinen vuoden mittainen sopimus päättyy ja Victorian kaupungista, Brittiläisen Kolumbia provinssista kotoisin olevan kanadalaispuolustajan on vaikea saada uutta sopimusta.
180 senttiä pitkä oikealta laukova Barrie oli Colorado Avalanchen kolmoskierroksen varaus kesältä 2009. NHL-urallaan puolustaja on pelannut yhteensä 822 ottelua ja iskenyt näissä 508 tehopistettä. NHL:ssä pelatessaan puolustaja on tehnyt lähes 50 miljoonan dollarin tilin.
Mikäli kanadalaispuolustajan ura jatkuu, niin seuraava osoite saattaa löytyä KHL:stä tai Sveitsin pääsarjasta.