Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen maajoukkue lähti MM-kisojen puolivälieräotteluun selkeänä altavastaajana.
Vastaan asettunut Kanada on yksi kisojen suurimmista voittajakandidaateista eikä joukkueiden välisestä tasoerosta jäänyt pienintäkään epäselvyyttä.
Kanada vei pelin nimiinsä tylyin 12–0-lukemin, mikä sai Suomen päävalmentaja Mira Kuisman mietteliääksi.
– No tuloshan on tyly ja totaalinen. Tosi pettynyt olo kaiken kaikkiaan, Kuisma kertoi Jääkiekkoliiton sivuilla.
– Kyllä me yritettiin pumpata kaikki tähän peliin ja pelata rohkeasti. Tulos näyttää suurelta, mutta me ei haluttu passivoitua, vaan myös opettaa pelaajia tulevaa varten, Kuisma jatkoi.
Suomella on vielä edessään yksi ottelu, kun lauantaina vastaan luistelee Unkari. Panoksena on pääsarjassa säilyminen, mikä on ehdoton minimitavoite.
– Lauantaina haluamme kentälle ne pelaajat, jotka haluavat pelata Suomen kunnian puolesta ja näyttää, että me kyllä kuulumme näihin kisoihin, Kuisma tiivisti.