Edmonton Oilersia kuluvalla kaudella edustanut David Tomášek on palaamassa Ruotsiin.

Oilers ilmoitti perjantaina asettaneensa Tomášekin waivers-listalle sopimuksen purkamista varten.

Ruotsista kantautuvien tietojen mukaan Tomášek on tekemässä sopimuksen Färjestad BK:n kanssa.

Tomášek allekirjoitti Oilersin kanssa huhtikuussa vuoden mittaisen sopimuksen, jonka arvo on 1,2 miljoonaa dollaria kaudelle 2025–26.

Hänet siirrettiin aluksi AHL:ään, mutta Zach Hymanin loukkaantuminen nosti Tomášekin Oilersin vahvuuteen.

Hymanin paluun jälkeen Tomášekin rooli pieneni, ja hän pelasi vain kahdeksassa ottelussa 19:stä mahdollisesta.

Tomášek on tehnyt tällä kaudella kolme maalia ja antanut kaksi syöttöä 22 ottelussa.

29-vuotias hyökkääjä on nyt palaamassa seuraan, jossa hän pelasi kaksi kautta ennen siirtymistään Edmontoniin.

Kaudella 2024–25 Tomášek keräsi Färjestadissa 57 tehopistettä 47 ottelussa.

Tomášek on pelannut kahdet MM-kisat Tshekin paidassa.