Jacob Markström on pelannut kautensa loppuun.

Ruotsin maajoukkuevahti tarvitsee aikaa vammojen kuntouttamiseen, hänen edustamansa New Jersey Devils tiedotti. New Jersey jää pudotuspelien ulkopuolelle ja sillä on enää kolme ottelua jäljellä runkosarjassa.

Siksi seura päätti nyt paketoida Markströmin kauden etuajassa, jotta hän voi kuntouttaa pidempään vaivanneita vammojaan.

– Markyllä on ollut muutamia sellaisia vammoja, jotka ovat vaivanneet häntä jatkuvasti. Ne eivät olisi estäneet pelaamista, mutta tilanteen huomioon ottaen päätimme yksinkertaisesti, että hänen kautensa on ohi, päävalmentaja Sheldon Keefe sanoo.

Päätös antaa joukkueelle myös mahdollisuuden testata kolmosmaalivahti Nico Dawsia, joka on viettänyt suurimman osan kaudesta AHL:ssä.

– Tärkeintä on, että Marky pääsee aloittamaan harjoituskauden terveenä. Samalla annamme Dawsille mahdollisuuden. Hän pelaa sunnuntaina – se on suunnitelma, ja sitten katsomme siitä eteenpäin, Keefe kertoo.