Ruotsin liigassa pelaava HV71 on tehnyt surullista historiaa alkukauden aikana.

Joukkue ei ollut koskaan aiemmin ollut nollassa pisteessä viiden ottelukierroksen jälkeen, mutta tänä vuonna mikään ei tunnu onnistuvan.

Lassi Lehtisen, Axel Rindellin, Aleksi Heponiemen, Joona Luodon ja Santeri Hatakan edustama joukkue rämpii syvällä eikä tilannetta helpota Andreas Borgmanin loukkaantuminen.

Ruotsin maajoukkuepelaaja kärsi lepoa vaatineen vamman jo sarjakauden toisessa ottelussa.

– On harmillista loukkaantua vain kahden ottelun jälkeen. On todella turhauttavaa, kun en voi olla jäällä auttamassa joukkuetta, Borgman kertoo.

Myös NHL:stä muistettavan Borgmanin vamman ei kuitenkaan uskota olevan vakava. Hän on mahdollisesti pelikunnossa jo ensi viikolla.