Theodor Lennström palasi torstai-iltana kaukaloon lähes vuoden tauon jälkeen, kun Linköping kohtasi Frölundan. Ruotsin maajoukkueestakin tuttu puolustaja pelasi hieman yli 14 minuuttia Linköpingin 0–3-tappioon päättyneessä ottelussa.
Lennström pelasi edellisen ottelunsa 22. marraskuuta viime vuonna. Pitkä poissaolo johtui ylävartalovammasta, jota seurasivat uudet ongelmat.
Linköpingiin suurin odotuksin saapunut puolustaja ehti pelata ensimmäisellä kaudellaan vain 18 ottelua ennen pitkää taukoa.
Vaikea jakso koetteli ruotsalaista sekä fyysisesti että henkisesti.
– Kun takaiskuja tuli, se oli henkisesti raskasta. Sitä ei oikein ymmärtänyt, miksi niin kävi, varsinkin kun olin tehnyt valtavasti töitä paluun eteen, Lennström kertoi aiemmin Sportbladetille.
Vaikka Lennströmin kausi alkoi tappiolla, päällimäisenä mielessä on varmasti helpotus.