Ruotsin olympiaturnaus päättyi suureen pettymykseen, kun sinikeltaiset poistuivat Milanosta tyhjin käsin USA:lle koetun 1–2-puolivälierätappion jälkeen. Länsinaapurissa käytiin olympialaisten aikana kovaa keskustelua päävalmentaja Sam Hallamin peluutusvalinnoista ja nyt mies puhuu suunsa puhtaaksi.
Tre Kronorin ykköspakki Rasmus Dahlin ei päässyt USA-ottelun jatkoajalla ollenkaan jäälle, vaikka oli täydessä kunnossa ja halusi pelata.
Dahlin kommentoi valmentajan päätöstä ottelun jälkeen medialle, mikä nostatti kierroksia entisestään.
Hallam ei niellyt saamaansa kritiikkiä ja muistutti, että joku joutuu aina tyytymään pienempään rooliin.
– Tuntui, että olipa päätös mikä tahansa, joku aina vaati toista pelaajaa. Mutta se kuuluu työnkuvaan. Jos sinulla on pelaaja A tai B ja valitset B:n, joku aina huutaa A:ta, Hallam sanoi.
Olympiapettymyksen jälkeen Hallamin päätä on vaadittu vadille, mutta hän painotti, ettei aio jättää työtään ennen kevään MM-kisoja. Tämä voi kuitenkin johtaa siihen, että osa pieneen rooliin Milanossa jääneistä pelaajista jättää kutsun väliin.