Viime kaudella Toronto Maple Leafsia menestyksekkäästi edustanut suomalaishyökkääjä Matias Maccelli sai kuulla karun kohtalon.
Maccelli oli tähän kesään tullessa rajoitettu vapaa agentti, mikä tarkoittaa sitä, että Maple Leafs olisi saanut pitää kiinni laitahyökkääjän oikeuksista vielä heinäkuun ensimmäisen päivän yli.
Maple Leafs ei kuitenkaan tehnyt jatkosopimusta Maccellin kanssa tai antanut edes perustarjousta, joten Tampereen Ilveksestä Pohjois-Amerikkaan ponnistanut pelinrakentaja päätyy vapaille markkinoille.
Suomen maajoukkuetta alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa talvella 2020 edustanut laitahyökkääjä on pelannut urallaan NHL:ssä Arizona Coyotesin, Utah Mammothin ja Maple Leafsin riveissä.
Koko uransa aikana hyökkääjä on takonut 295 otteluun 51 maalia. Tehopisteitä on koossa 169 kappaletta. Lokakuussa 26 vuotta täyttävä turkulainen on parhaalla kaudellaan kerännyt yhteensä 57 tehopistettä. 20 maalin rajapyykki ei ole kertaakaan mennyt rikki.
Alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa seitsemään otteluun Maccelli iski tehot 2+3. Näissä kisoissa Nuoret Leijonat kärsi tappion pronssiottelussa Ruotsille.