Nuoret Leijonat aloittivat U20 MM-kisat voitokkaasti kaatamalla Tanskan selkein 6–2-lukemin.
Lauri Mikkolan (kuvassa) valmentama Suomi selvisi ottelusta puhtain paperein, ja vaikka vastustaja ei ollutkaan aivan terävintä kärkeä, ylimielisyydelle ei jätetty sijaa.
Joukkueiden välinen tasoero näkyi jäällä, mutta entistäkin karummalla tavalla katsomossa.
Virallisten tietojen mukaan paikalle oli saapunut hieman alle 3000 katsojaa, mutta nähdyn perusteella lukema vaikuttaa hatusta vedetyltä.
Turnauksen edetessä on toivottavaa, että Nuorten Leijonien pelit vetävät enemmän yleisöä paikalle.