Suomi kesti ennakkosuosikin paineet ja kukisti Tanskan U20 MM-kisojen avausottelussaan maalein 6–2.

Kahden jäällä olleen joukkueen paremmuudesta ei ollut missään vaiheessa pienintäkään epäselvyyttä, vaikka Tanskallakin oli omat hetkensä.

Suomi ei esittänyt missään nimessä parastaan, mutta teki riittävästi täyden pistepotin eteen.

Nuorten Leijonien näkyvimpänä pelaajana hääri Kasper Kuhta, joka kirjautti tehot 0+3.

Toinen pelin hahmoista oli kaksi maalia viimeistellyt Roope Vesterinen.

Muut osumat merkattiin Onni Kalton, Oliver Suvannon, Aatos Koivun ja Joona Saarelaisen nimiin.

Yksipuolisista lukemista huolimatta paljon jäi myös parannettavaa.

Etenkin Suvannon johtamalta ykkösvitjalta voi odottaa eheämpää suoritusta tehoista huolimatta.

Suomen pelaaminen ei ollut täydellistä, mutta ei sen pidäkään olla tässä vaiheessa turnausta.

Ensimmäinen, ja toistaiseksi tärkein askel on otettu.