Calle Järnkrok palasi 13 vuoden jälkeen Brynäsiin, mutta hänen tutun pelinumeronsa nappasi toinen seuralegenda.
Järnkrok harjoitteli tiistaina ensimmäistä kertaa paluunsa jälkeen Brynäsin kanssa. Lähes 900 NHL-ottelua pelannut entinen Tre Kronor -tähti on suurimman osan urastaan kantanut selässään numeroa 19.
Brynäsissä numero on kuitenkin tällä hetkellä varattu Nicklas Bäckströmille.
Järnkrok joutui siis valitsemaan uuden numeron, mutta suhtautuu asiaan varsin mutkattomasti.
Bäckström on tällä hetkellä sivussa määrittelemättömän ajan ylävartalovamman vuoksi. Järnkrokille olisi ollut tarjolla tutumpikin numero, mutta hän ei halunnut tehdä asiasta numeroa.
– En välitä liikaa siitä, millä numerolla pelaan. Pelaan seuran logolle. Olen tottunut numeroon 19, mutta sillä ei ole väliä.
Sen sijaan Järnkrok nosti esiin asian, joka merkitsee hänelle paluussa huomattavasti enemmän.
– Ennen kaikkean muistan, kuinka hauskaa täällä oli aiemmin. Se on ehkä tärkeintä. On mahtavaa tulla takaisin kotiin.
Järnkrok pelasi Brynäsissä viimeksi kaudella 2012–13. Sen jälkeen hän siirtyi Detroitin organisaatioon ja jatkoi myöhemmin Nashvilleen ja Torontoon.
Nyt paluu on tehty – mutta numero 19 odottaa edelleen ”oikeaa” omistajaansa.