Video: Sportivo TV

Minnesota Wild haluaa tehdä kesän aikana näyttäviä tähtihankintoja, mutta seura on törmännyt yhteen merkittävään ongelmaan. Palkkakatossa on käytettävissä vain noin 9,4 miljoonaa dollaria, mikä vaikeuttaa huomattavasti uusien huippupelaajien hankkimista.

Silti Wild ei ole luopunut suunnitelmistaan.

Seura on yhdistetty viime kuukausina useisiin taalaliigan huippupelaajiin. Tietojen mukaan Minnesota yritti aggressiivisesti hankkia USA:n maajoukkuetähti Brady Tkachukin ja myös Dylan Larkinin nimi on noussut esiin.

Wildin GM Bill Guerin teki jo keväällä selväksi, ettei organisaatio aio tyytyä puolivillaisiin ratkaisuihin.

– Olemme tilanteessa, jossa meillä on erittäin hyvä joukkue. Haluamme varmistaa, ettemme avaa mestaruusikkunaa vain osittain, Guerin sanoi toukokuussa.

Tehtävää hankaloittaa kuitenkin palkkakaton lisäksi myös toinen tekijä. Wildilla ei ole erityisen vahvaa huippulupausten poolia tai korkeita varausvuoroja, joita voitaisiin käyttää vaihtokauppojen keskeisinä palasina.

Tästä huolimatta Minnesota ei vaikuta vetäytyvän tähtijahdista. Päinvastoin, seuran ympärillä liikkuvat huhut viittaavat siihen, että Guerin etsii edelleen mahdollisuuksia tehdä jotain merkittävää ennen ensi kautta.

Seuraavat viikot näyttävät, onnistuuko Wild löytämään keinon kiertää taloudelliset rajoitteensa vai muodostuuko palkkakatosta liian korkea este.