Minnesota Wildin maalivahti Filip Gustavsson joutuu lonkkaleikkaukseen kesän aikana, mikä asettaa hänen pelikuntoonsa liittyviä kysymysmerkkejä ensi kauden alla. Seura vahvisti asian maanantaina.

Wildin GM Bill Guerinin mukaan kyse ei ole yksittäisestä loukkaantumisesta, vaan pidemmän ajan rasituksesta syntyneestä ongelmasta.

Leikkaus pyritään tekemään mahdollisimman nopeasti, jotta Ruotsin maajoukkuetähti ehtisi toipua harjoitusleirille.

Gustavssonin kausi kääntyi vaikeaksi keväällä, ja pudotuspeleissä vastuu siirtyi pitkälti Jesper Wallstedtille, joka nappasi ykkösvahdin paikan ratkaisuhetkillä. Lopulta Gustavsson pelasi pudotuspeleissä vain yhden ottelun.

Minnesota ei kuitenkaan vaikuta olevan paniikissa maalivahtitilanteensa suhteen.

Wallstedtin vahvat otteet toivat seuralle uskoa siihen, että joukkueella on käytössään kaksi ykköstason maalivahtia myös tulevaisuudessa.