San Jose Sharks on tehnyt merkittävän ratkaisun ennen nuorten MM-kisoja.

Seura ei päästä puolustaja Sam Dickinsonia Kanadan U20-joukkueen mukaan.

Asiasta raportoi NHL:n sisäpiiriläinen Frank Seravalli, ja päätös herätti heti keskustelua Pohjois-Amerikassa.

Dickinson on Matthew Schaeferin ohella ainoa alle 20-vuotias NHL-puolustaja, jota ei päästetä MM-kisoihin.

Jos Sharks olisi antanut luvan, Dickinson olisi pelannut toiset peräkkäiset U20 MM-kisat Kanadan paidassa.

19-vuotias kiekkoili viime kaudella nuorten MM-kisoissa viisi ottelua ja keräsi kaksi syöttöpistettä.

Tällä kaudella hän on pelannut Sharksin paidassa 27 ottelua, joissa on syntynyt tehot 1+2.

Moni odotti, että vähäinen jääaika voisi avata oven MM-kisoihin, mutta seura päätti toisin.

Sharks haluaa Dickinsonin jatkavan kehittymistään seuran valmennuksessa ilman kauden aikaisia keskeytyksiä.

Kanada lähtee turnaukseen kahdeksan puolustajan voimin ja avaa MM-urakkansa lauantaina Tshekkiä vastaan.