MILANO Yhdysvallat murjoi Suomen Milano Cortinan olympiakisojen naisten jääkiekko-ottelussa maalein 5-0.
Suomella ei pelissä ollut paljoa jakoa. Suomen hyökkääjä Petra Nieminen myönsi, että tasoero oli aika kova.
– 5-0 taululla. Oli meillä paikkoja. Ei saatu sisään. Kaveri on todella hyvä. Ne laittaa aika hyvällä prosentilla paikoista sisään, Nieminen sanoi LeijonaUutisille.
Mutta Niemisen mukaan Suomi olisi voinut pelata paremminkin.
– Eka erä meni vähän siihen, ettei löydetty niitä meidän juttuja. Pikkuhiljaa päästiin peliin mukaan, mutta se on sitten liian myöhäistä, kun sen löytää toisessa tai kolmannessa erässä.
Silti vastustajan peliä ei voinut kuin ihailla. Yhdysvallat pelaa kovemmalla tasolla kuin koskaan aiemmin.
– Ne on todella hyviä luistelemaan. Kova kamppailuvoima. Seuraavassa pelissä, kun pelataan, pitää olla valmiimpi, Nieminen sanoi.
Onko Yhdysvallat karannut Suomelta entistä kauemmaksi? Pekingin olympialaisissa 2022 Naisleijonat haastoi amerikkalaisia paremmin.
– Vaikea vielä sanoa. Turnauksen eka peli. Tässä on vielä paljon kasvettavaa. Me pystytään paljon parempaan. Uskon, että tulee vielä tiukempia pelejä, arvioi Nieminen.
Naisleijonien avausottelu Kanadaa vastaan siirtyi viikolla norovirusepidemian takia. Nyt kaikki joukkueen pelaajat olivat tositoimissa.
– Ollaan kaikki terveitä ja nautitaan nyt siitä. Tietty pitää hoitaa kaikki hommat hyvin, etteivät tule loputkin sitten vielä. Turnaus on vielä pitkä, niin ei tarvitse tulla enää kipeäksi.
Sunnuntaina Suomi kohtaa Tshekin. Nieminen toivoo, että esitys olisi Naisleijonilla siinä matsissa parempi.
– Kiva, että pääsee pelaamaan heti uudelleen. Saadaan uusi yritys. Tietää, missä pitää parantaa, niin ollaan parempia huomenna.
Otto Palojärvi