Video: Sportivo TV

Detroit Red Wingsin Dylan Larkin sai Montrealissa vastaanoton, jota hän ei osannut odottaa. Canadiensin kannattajat taputtivat USA:n maajoukkuehyökkääjälle ja huusivat hänen nimeään.

Montreal Canadiens voitti Detroitin lauantaina maalein 1–0 voittolaukauskilpailun jälkeen. Ottelun puhutuin hetki ei kuitenkaan liittynyt ratkaisevaan maaliin, vaan kotiyleisön suhtautumiseen Larkiniin.

Jenkkihyökkääjä on tottunut saamaan vastustajien kannattajilta buuauksia. Tällä kertaa Bell Centren yleisö taputti hänelle jo alkulämmittelyssä.

Ottelun aikana katsomosta kuului toistuvasti huuto ”We Want Larkin” eli ”Haluamme Larkinin”. Montrealin fanit yrittivät viestillään houkutella yhdysvaltalaishyökkääjää harkitsemaan Canadiensia mahdollisena tulevana seuranaan.

– Se oli mielenkiintoista. En olisi koskaan kuvitellut kokevani tällaista tässä hallissa. He ovat intohimoisia kannattajia, Larkin tyytyi toteamaan ottelun jälkeen.

Larkinin tulevaisuus on ollut valtava puheenaihe siitä lähtien, kun hän pyysi kesäkuussa siirtoa Detroitista. Tilanne kiristyi entisestään, kun Larkin menetti kapteenin arvonsa. Hän teki heti kauden ensimmäisessä pelissään tehot 1+1 ja pelasi hurjalla asenteella, mutta tilanne on edelleen täysin auki.

Larkinilla on maaliskuussa 2023 allekirjoittamassaan kahdeksan vuoden ja 69,6 miljoonan dollarin sopimuksessa täysi siirron estävä pykälä. Se antaa hänelle määräysvallan siihen, minne hänet voidaan kaupata. Sopimuksesta on jäljellä viisi kautta, ja sen vuosittainen keskiarvo on 8,7 miljoonaa dollaria.