NHL:ssä järjestetään kesäkuun lopulla perinteinen varaustilaisuus, jossa varataan yhteensä 224 pelaajaa NHL:ään.

Ensimmäisellä kierroksella varataan yhteensä 32 pelaajaa ja usein käydään isoja keskusteluja sen suhteen, kuka varataan ensimmäisenä ja mihin joukkueeseen.

Tänä talvena on nähty paljon erilaisia arvioita, jonka mukaan eri pelaajia ollaan varaamassa NHL:ään.

Tuoreimpien arvioiden mukaan ensimmäisellä kierroksella varataan hurjasti kolme suomalaista.

Sportsnetin jääkiekkotoimittaja ja juniorijääkiekkoa todella tarkasti seuraava Sam Cosentino on tehnyt tulevaan varaustilaisuuteen omat tuoreet arvionsa.

Suomalaispelaajista Cosentino uskoo Bostonin yliopistossa tällä hetkellä kiekkoilevan laitahyökkääjä Oscar Hemmingin menevän ensimmäisenä.

Hemmingiä pidetään NHL:n varaustilaisuuden kymmenentenä varauksena. Isokokoinen laitahyökkääjä on tällä kaudella laukonut 15 otteluun yhteensä kahdeksan tehopistettä. Hyökkääjä tullaan näkemään alle 18-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoissa, jotka pelataan Slovakiassa huhtikuussa.

Suomalaisista toisena on menossa Tampereen Tapparan Oliver Suvanto. Isokokoinen ja vahva keskushyökkääjä on pelannut Liigassa tällä kaudella yhteensä 44 ottelua. Näissä on syntynyt 11 tehopistettä. Alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoissa seitsemään otteluun syntyi kaksi maalia. Cosentinon listalla Suvanto olisi menossa vuorolla 13.

Kolmas ensimmäisellä kierroksella varattava suomalainen tulee myös Tapparasta, kun isokokoinen Juho Piiparinen on arvioitu sijalle 22. Oikealta laukova 190-senttinen kiekollinen puolustaja on pelannut Liigassa yhteensä 29 ottelua. Näissä on kertynyt tilille kolme syöttöpistettä.

Alle 20-vuotiaiden jääkiekon MM-kisoissa Piiparinen keräsi neljään otteluun yhden syöttöpisteen.

Cosentinon listalla ykkösnimi on vaihtunut. Kanadalaistoimittajan mukaan SHL:ssä Frölundaa edustava Ivar Stenberg on potentiaalisin pelaaja kesän varaustilaisuudessa. Stenberg on ohittanut arvioissa kanadalaishyökkääjä Gavin McKennan, joka kiekkoilee NCAA:ssa.

Listalla kolmantena on kanadalaispuolustaja Keaton Verhoeff, joka pelaa McKennan ja Hemmingin tavoin Yhdysvaltain yliopistosarjaa.