Kiekko-Espoo oli runkosarjan loppua kohden yksi Liigan kovakuntoisimmista joukkueista. Espoolaiset lähtevät pudotuspeleihin neljän ottelun voittoputkessa ja hyökkääjä Aarne Talvitien mukaan hyvän vireen taustalla on vahva yhteishenki. Kiekko-Espoon pelaajat ovat viettäneet yhdessä aikaa vapaa-ajalla ja päässeet myös viihteelle.
– Meillä on ollut illanviettoja jonkin verran, mutta ei nyt niin hirveästi. Eikä se aina tarkoita, että vedetään älyttömät kännit. Joskus mennään syömään wingsejä, Talvitie kertoo Helsingin Sanomille.
Talvitie painottaa, että kaikki tulevat keskenään erittäin hyvin toimeen.
– Joskus siinä voi ottaa pari kaljaa. Juttu luistaa, pääsee tutustumaan toiseen paremmin ja ollaan rennossa ja suojaisassa tilassa. Silloin voi heitellä läppää oikealle ja vasemmalle, Nuorten Leijonien entinen kapteeni tiivistää.
Tulevat päivät näyttävät mihin asti espoolaisten yhteishenki kantaa. Joukkue putosi viime kevään playoffien ensimmäisellä kierroksella, joten tavoitteena on jatkaa tänä vuonna pidemmälle.